Herätys oli vappuaattona kolmelta aamuyöllä ja pikaisten aamutoimien jälkeen alkoi matka kohti Porkkalan kärkeä.

Lämmenneet säät olivat tuoneet jo mukavasti hyönteissyöjiä maastoon ja pyöräillessä kuului useita tiltaltteja, muutama pajulintu, sekä kirjosieppo ja leppälintu. Vårnäsin sillalta kuului luhtakana sekä taivaanvuohi ja metsät olivat täynnä rastaiden, peippojen ja peukaloisten laulua. Jälkimmäistä tuntui olevan runsaasti Porkkalan alueella tänä vuonna. Ainakaan aiemmilta vuosilta vastaavilta Porkkalan pyöräilyiltä en muista kuulleeni yhtä monia peukaloisia.
Porkkalan kärkeen Pamskataniin tuli ehdittyä kuudeksi ja staijia (=muuton seurantaa) harrastin neljän tunnin ajan. Päivästä oli tulossa aurinkoinen ja tuuli oli lounaasta, eli linnuille erinomainen muutto sää. Tällaisen sään ongelma on kuitenkin se, että linnut muuttavat hyvin korkealla silmän ulottumattomissa. Eli vaikka lintuja muuttaisi isoja määriä, ei niistä maankamaralta näe kuin pienen osan. Auringosta ja lounaistuulesta huolimatta tai sen vuoksi sää kuitenkin oli yllättävän viileä, ensimmäisen tunnin aikana ei vielä kylmä tullut, mutta toisen tunnin kohdalla tuli yllättävän vilu. Onneksi aurinko rupesi lämmittämään myös Pamskatanin kärkeä. Mutta tällaista kevät on meren äärellä. Meri on kylmä ja jos vähänkin tuulee mereltä päin, ovat olosuhteet varsin jäätävät, vaikka olisikin vaatetta päällä.

Linnuston kohokohtia olivat kärjen yli äännellen lentänyt keltahemppo sekä kaukana merellä itään mennyt allihaahka parvi. Parvi meni varsin kaukaa, mutta näytti sisältäneen ainakin 13 koirasta ja 3 naarasta. Osa naaraista saattoi tosin jäädä etäisyyden vuoksi näkemättä. Koiraat kun hohtavat valkeina ja naaraat jäävät tummina hieman pimentoon. Allihaahkat saattoivat laskeutua Träskön länsipuolelle. Ainakin kun lensivät Segelkobben nimisen saaren taakse, eivät tulleet enää toiselta puolelta esiin. Merellä meni myös jonkin verran mustalintuja, pilkkasiipiä sekä valkoposkihanhia, eli arktika on jo kunnolla käynnissä!
Muista havainnoista voisi mainita pikkutikan, joka huuteli ja pyöri kärjessä, kunnes lähti matkaamaan merelle päin. Mielenkiintoista miettiä minne tikan matka johtikaan. Kärjessä lauleli myös hernekerttu.
Lajimäärä kärjen jälkeen, kun puolitoista vuorokautta oli vielä jäljellä, oli tasan 90! Hyvin lähti lajien keruu käyntiin!

Päivällä tuli kierreltyä Lähteelän alueella. Lintutornista tuli nähtyä muutama paikallinen peto, merikotkia, sääksi, kanahaukka ja nuolihaukka. Kahlaajia näkyi muuttavat pikkukuovi ja kapustarinta. Lähteelän rannoilla näkyi useampi uupumaan jääneitä vesi ja rantalintuja; tylli, räyskä ja kivitasku muun muassa.

Päivän kokonaislajimäärä nousikin yli sadan! Yhteensä 102 lajia laskujen mukaan. Yön nukkui lintuviikossa mukana toimivan Borearktian tiloissa Porkkalan vanhalla kansakoululla. Samassa paikassa on sunnuntaina viimevuosien tapaan pinnacafe.
Vappupäivälle oli ennustettu koillistuulta eli muuttolinnuille vastatuulta. Vastatuuli joko pysäyttää muuton tai painaa linnut muuttamaan matalammalla ja harrastajien helpommin havaittavissa.
Aamulla herätys oli taas ennen auringonnousua, mutta aamut luonnossa ovat parasta! Pamskatanissa meni vähemmän vesilintuja kuin eilen, mutta muuten näkyvä muutto oli parempaa. Linnuilla on takatalven jälkeen kovat menohalut, eikä kevyt vastatuuli haittaa. Vastatuuli sai päinvastoin linnut muuttamaan alempana ja siten helpommin nähtävissä.
Ensimmäinen vapulle uusi laji tuli jo matkalla kärkeen, kun tilhi lensi äännellen yli. Suurin osa tilhistä on jo pohjoisessa, mutta pieniä määriä voi vielä havaita. Yllättäen tilhiä näkyi myöhemmin parissa eri paikassa 7 ja noin 20 linnun parvet. Ilman lintujen ääntelyä olisi erehtynyt luulemaan niitä kottaraisiksi, mutta tilhen ääni on varsin omanlaisensa helisevä sirrrrr. Kärjen polulla näkyi myös muutaman urpiaisen parvi, eli pohjoisen lajeja on vielä maastossa.
Pamskatanilla parhaimpina näkyivät ristisorsa, mustavaris, räystäspääsky ja merikihu. Aamu oli taas aurinkoinen, mutta lämpimämpi kuin eilinen. Ilmeisesti kun tuuli puhalsi mantereelta, eikä mereltä, niin ilma tuntui selvästi lämpöisemmältä.

Kun kärjestä lähti jatkamaan matkaa, lajimäärä läheni jo sataa kymmentä, mutta yleisiä lajeja puuttui vielä. Esimerkiksi harakka ja pikkuvarpunen puuttuvat, sillä kumpaakaan ei aivan Porkkalan kärjen tietämillä esiinny.
Kärjen jälkeen matka suuntasi Saltfjärdenin kosteikolle. Matkalla Sundsin niityillä oli pikkulepinkäinen ja maatilapuodin luona kuului varpusen ääntelyä. Varpunen onkin suurelta osin hävinnyt Porkkalan alueelta, mutta onneksi muutama on vielä jäljellä. Pikkuvarpusia onkin useammassa paikassa. Saltfjärdenin tornilla oli odotettuja puuttuvia lajeja, liroja, suokukkoja, kuovi ja fasaanikin äänteli muutaman kerran. Keltavästäräkki meni äännellen tornin yli ja hetken päästä kuului saman tapainen, mutta sirahtavampi ääni! Sitruunavästäräkki lensi tornin yli ja laskeutui tornin pohjoispuolelle. Koiras sittis jäikin kiertelemään alueelle ja lensi välillä tornin vierestä äännellen. Jossain kohtaa mietti, oliko sittiksiä kuitenkin kaksi, kun vaikutti että lintu oli tietyssä paikassa ja samaan aikaan sittis kuulosti lentäneen silti tornin ohi. Seuraavana päivänä niitä havaittiinkin kaksi, koiras ja naaras. Saa nähdä jäävätkö alueella.

Onnistuneen saltin pysähdyksen jälkeen matka jatkui kohti Medvastöä. Matkalla pysähdys Sevalsin kallioilla, missä näkyi kangaskiuru ja pyy. Matkalla Medvastöön löytyi myös vihdoin ensimmäinen harakka. Koko kahden päivän aikana onnistuin näkemään vain yhden harakan. Ei mikään helpoin laji Porkkalan alueella, varsinkin kun vietti isoimman osan ajasta kärjen alueella.
Medvastössä eka pysähdys oli Norra Fladet. Siellä olisin kolminumeroinen määrä kahlaajia tulvaniityllä. Pääosin liroja, joukossa tyllejä, pikkutyllejä, metsäviklo, mustavikloja, valkovikloja, punajalkavikloja sekä suokukkoja. Alueella on aiempina vuosina niitetty ruovikkoa, sekä laajennettu lehmälaidunta ja nykyään paikka on erittäin loistava kahlaaja paikka.
Seuraavaksi Morsfjärdenin lintutorni, missä oli kolme jalohaikaraa. Muuten uusia lajeja ei tullut. Paikalla lenteli pari pikkulokkia sekä uiskenteli mm. lapasorsia ja jouhisorsia. Vastavalo tosin haittasi katsomista.

Lopuksi tuli pyöräiltyä Roholmenin tiellä upeiden lehtojen keskellä, mutta lisälajeja ei enää tullut. Kotimatkalla Jorvaksen kosteikolla lauloi satakieli, mutta haasteen Porkkalan raja meni tien 51 kohdalla, niin satakieli ei päässyt tämän haasteen lajilistalle.
Sitten oli aika laskea lopputulos. Tulos oli 128 lajia! Lajilista alla. Helpompiakin puutteita jäi, metsähanhi, hiirihaukka ja ruskosuohaukka varmaan helpoimpina. Jollain muulla alueella myös kesykyyhky paremmin tunnettu puluna olisi paha puute, mutta puluja ei Porkkalassa esiinny.
Kokonaisuutena tuli vietettyä kaksi hienoa aamua Porkkalan kärjessä ja kierreltyä niin Lähteelässä, Saltfjärdenillä kuin Medvastössä. Matkaa tuli pyörällä aatolta noin 30km ja vappupäivältä noin 60km sekä lisäksi monta kilometriä kävelyä.
Viime vuonna kiertelin vastaavina päivinä Meikolla, pääkaupunkiseudun parhailla lintupaikoilla, sekä Porkkalassa ja lajimäärä oli 130. Kun ottaa huomioon, että nyt kierteli pelkästään Porkkalan sisällä, on 128 lajia erittäin hyvä tulos!
- kyhmyjoutsen
- laulujoutsen
- tundrahanhi
- merihanhi
- kanadanhanhi
- valkoposkihanhi
- ristisorsa
- sinisorsa
- harmaasorsa
- jouhisorsa
- lapasorsa
- haapana
- tavi
- lapasotka
- tukkasotka
- haahka
- allihaahka
- mustalintu
- pilkkasiipi
- alli
- telkkä
- uivelo
- isokoskelo
- tukkakoskelo
- pyy
- fasaani
- kaakkuri
- kuikka
- mustakurkku-uikku
- silkkiuikku
- härkälintu
- merimetso
- jalohaikara
- harmaahaikara
- sääksi
- merikotka
- varpushaukka
- kanahaukka
- tuulihaukka
- nuolihaukka
- ampuhaukka
- luhtakana
- kurki
- meriharakka
- pikkutylli
- tylli
- kapustarinta
- töyhtöhyyppä
- suokukko
- liro
- metsäviklo
- rantasipi
- punajalkaviklo
- mustaviklo
- valkoviklo
- kuovi
- pikkukuovi
- lehtokurppa
- taivaanvuohi
- merikihu
- naurulokki
- kalalokki
- harmaalokki
- selkälokki
- merilokki
- pikkulokki
- räyskä
- kalatiira
- lapintiira
- uuttukyyhky
- sepelkyyhky
- palokärki
- harmaapäätikka
- käpytikka
- pikkutikka
- kiuru
- kangaskiuru
- haarapääsky
- räystäspääsky
- niittykirvinen
- metsäkirvinen
- västäräkki
- keltavästäräkki
- sitruunavästäräkki
- tilhi
- rautiainen
- punarinta
- leppälintu
- kivitasku
- laulurastas
- punakylkirastas
- kulorastas
- räkättirastas
- mustarastas
- mustapääkerttu
- hernekerttu
- pajulintu
- tiltaltti
- hippiäinen
- peukaloinen
- kirjosieppo
- talitiainen
- sinitiainen
- töyhtötiainen
- kuusitiainen
- puukiipijä
- pikkulepinkäinen
- harakka
- närhi
- naakka
- mustavaris
- varis
- korppi
- kottarainen
- varpunen
- pikkuvarpunen
- peippo
- järripeippo
- hemppo
- urpiainen
- tikli
- viherpeippo
- vihervarpunen
- keltahemppo
- punatulkku
- pikkukäpylintu
- pajusirkku
- keltasirkku